Matti Sakari

Matti Sakari

Matti Sakari

Matti Sakari on joensuulainen laulaja/lauluntekijä, joka on tehnyt omanlaistaan folkkia kymmenisen vuotta. Alkujaan Matti teki ja esitti ainoastaan instrumentaalikappaleita, mutta kun hän vuonna 2009 päätti matkustaa Pohjois-Amerikkaan soolokiertueelle, oli tarpeen aloittaa myös laulaminen.

Kiertueen jälkeen kului vuosia, jolloin sooloura oli jäissä. Biisejä syntyi, mutta Matille oli epäselvää, mitä niillä tekisi. Pitkän tauon jälkeen lauluntekijä aktivoitui soolourallaan keväällä 2015 äänittäen kappaleen Pieni poika. Koska oman musiikin tekeminen ja äänittäminen tuntui paremmalta kuin koskaan, Matti päätti tehdä lisää uutta musiikkia. Siitä syntyi Matti Sakarin ensimmäinen pitkäsoitto Kiskot.

Albumin ensimmäinen sinkkulohkaisu/ video ”Metsä” julkaistiin 15.4.2016.
Singlelohkaisu tulevalta albumilta kappale ”Torilla” julkaistu 20.5.2016
Matti Sakarin uusi video ”Vielä” (tänään) on nyt julkaistu You Tubessa. Video kertoo horjuvista askelista ja etsinnästä. https://youtu.be/pwjF8ifnDag

Enää yhdeksän päivää itse albumin ”Kiskot” julkaisuun. Tervetuloa 1.9. klo 20.00 Joensuuhun ja Sointulaan levynjulkkarikeikalle.

www.mattisakari.com

Näytetään ainoa tulos

  • Matti Sakari

    KISKOT

    8,95