Pohjola Project

Pohjola Project

Antti Pohjola: Viulu, kitara, mandoliini, sävellykset
Pauliina Pajala: 5-kielinen viulu
Timo Alakotila: Piano ja harmooni

Esikoislevy ”Pohjola Project” julkaistiin Kaustisen kansanmusiikkifestivaaleilla 9.7.2015.
Antti Pohjola on aloittanut viulunsoiton neljävuotiaana Keravan musiikkiopistossa. Hän on koulutukseltaan ääneen erikoistunut medianomi ja työskentelee äänisuunnittelijana Yleisradiossa. Ensikosketuksen kansanmusiikkiin hän sai opiskeluaikana Torniossa irlantilaista kansanmusiikkia soittaneessa Highland Cows -yhtyeessä.
Työelämään siirtymisen myötä Pohjolan oma soittoharrastus jäi vuosiksi tauolle. 2000-luvun alussa hän oli ensimmäisen kerran työkomennuksella Kaustisen kansanmusiikkifestivaaleilla ja innostui vähitellen uudelleen viulunsoitosta sekä kansanmusiikista. Pohjola alkoi pitkän tauon jälkeen säveltää, nuoruuden poikkitaiteellisten kokeilujen sijaan tällä kertaa kansanmusiikkia. Todenteolla sävellyksiä alkoi syntyä puolen vuoden kouluttautumisvapaalla, jonka yhtenä tavoitteena Pohjolalla oli oman levyn alulle saattaminen. Levyprojektin kanssamuusikoiksi ryhtyivät Pauliina Pajala ja Timo Alakotila. Alakotila on myös levyn toinen taiteellinen tuottaja Pohjolan ohella.

Pohjola on itse paitsi säveltänyt, myös äänittänyt ja miksannut levyn musiikin. Tällaiseen ratkaisuun hän päätyi, koska halusi kokeilla onnistuuko mikrofonin molemmilla puolilla toimiminen samanaikaisesti. Musiikki on äänitetty pääasiassa samassa tilassa koko yhtyeen soittaessa yhtä aikaa. Suurimpana poikkeuksena tästä on Essaaren marssi, jonka Pohjola on koonnut käytännössä editointivaiheessa.
Levynkansitaide on niinikään Pohjolan omaa tuotantoa. Lukion kuvaamataidon tunnilla yli 20 vuotta sitten syntyneen työn innoittajana toimi Akseli Gallen-Kallelan Aino-taru. Työn nimi oli enteellisesti Kansanlauluja, siitäkin huolimatta, että Pohjolan musiikilliset intressit olivat tuolloin raskaampaa laatua.
Pohjolan vihkiytymisessä kansanmusiikkiin on tärkeä rooli ollut yhtyeillä, joissa hän soittaa. Hän on ollut alusta asti mukana Kaustisen festivaaleilla työskentelevien Ylen äänisuunnittelijoiden yhtyeessä, jonka ensiesiintyminen oli eläkkeelle jäävän kollegan läksiäisissä. Sittemmin Äänikollit – Ljudkollarna – Soundchecks on soittanut joka vuosi yhden keikan Kaustisella työkeikkojen lomassa. Toinen tärkeä yhtye on ollut Oriveden kansanmusiikkikursseilla alkunsa saanut viuluyhtye ToiJalaVei. Nykyään Pohjola soittaa oman yhtyeensä ja Äänikollien lisäksi Helsingin Pelimanneissa, Vissingissä sekä Rykäys -yhtyeessä.

Lisätietoja
Antti Pohjola:
Puh: 040 755 1335 anttipohjola@mac.com www.facebook.com/pohjolaproject

Näytetään ainut tulos

  • Pohjola Project

    POHJOLA PROJECT

    8,95