KAMELEONTTI
12,95 €
In stock
Lastenmusiikkiorkesteri Pippuri Soikoon! julkaisee 5.10. klo 15 alkavassa konsertissa Joensuun konservatoriolla toisen pitkäsoittolevynsä nimeltään ”Kameleontti”. Ensimmäinen ”Pippuri Soikoon” -levy julkaistiin vuonna 2010, julkaisijana molemmilla levyillä on Joensuussa toimiva Pilfink Records.
”Kameleontti” -levyllä esitellään 17 uutta, raikkaalla otteella sävellettyä, sanoitettua ja sovitettua kappaletta, joista suurin osa on orkesterin jäsenten omaa tuotantoa. ”Kameleontti” -levyllä matkataan mitä erilaisimpien eläimien seurassa, kuulostellaan satumetsän ääniä, tanssitaan varjotansseja, rummutellaan, seikkaillaan taskulamppujen kanssa ja sorvataan erilaisten työkalujen tahdittamina. Myös musiikkityylit vaihtelevat railakkaasti säveltäjien mukaan, tehden levystä mielenkiintoisen ja yllätyksellisen kokonaisuuden. Vakituisessa Pippuri Soikoon! kokoonpanossa soittavat haitaristi Aki Hietala, kielisoittaja Mammu Koskelo, lyömäsoittaja Eve Pietarinen, laulaja-lauluntekijä Marja Siltanen-Vatanen, basisti Teemu Sinkko, laulaja-lauluntekijä Päivi Sinkkonen, sekä kielisoittaja Azra Topcu. Tuoreella ”Kameleontti” -levyllä kuullaan myös Jenni Hanikan, Sanika Karhunpesän ja Mirva Tarvaisen sävellyksiä. Lisäksi vierailevaksi tähdeksi on saatu Sibelius-Akatemian musiikkikasvatuksen lehtori, musiikkipedagogi ja säveltäjä, Soili Perkiö joka sävelsi orkesterille laulun ”Varjotanssi”. Samanaikaisesti levyn kanssa julkaistaan myös ”Kameleontti” -nuottivihko, jossa ovat tuoreen levyn laulut nuotinnettuina sekä leikkiohjeilla ja toimintavinkeillä höystettyinä. Sekä levyä että nuottivihkoa voi ostaa konsertin jälkeen tekijöiltä.
KAMELEONTTI JJVCD-134
ISRC: FIJJV1400078-94
EAN: 6420617451370
1. Kameleontti pulassa, säv. Aki, Aino E. Koskela, san. Aki
2. Siili Valtteri säv. san. Marja
3. Pikkukoira Tuisku säv. san. Marja
4. Pöly-punk säv. Eve, san.Marja
5. Haisunäätä säv., Aki, san. Marja ja Päivi
6. Taskulamppuseikkailu, säv. san. Mirva Tarvainen
7. Hirvivasa Masa, säv.san. Sanika
8. Achmed Ahma, säv. Aki, san. Aki, Marja, Päivi
9. Pandatango, säv.Aki san. Aki, Marja
10. Kiikku, säv. san. Päivi
11. Työkalulaulu, säv. Päivi, san. Marja
12. Kolmen rummun tahtiin, säv. san. Päivi
13. Hyinen ratsastus,säv. san, Jenni
14. Varjotanssi, säv. Soilli Perkiö, san Marja
15. Kun kissa on poissa,säv. Mammu san. Mammu ja Marja
16. Hiirilapsen kehtolaulu, säv. san. Marja
17. Satumetsän puissa, säv. san. Päivi