Rääsen

Rämpsäkät on nyt Rääsen

Rämpsäkät – yhtye on perustettiin vuonna 1992 Rääkkylässä. Alun perin pienistä 5 – kielisen kanteleen soittajista koostunut yhtye on vuosien saatossa ja jäseniensä kasvaessa muuttunut useasti niin ohjelmistoltaan kuin soittimistoltaankin.
Nykyinen kokoonpano on aloittanut yhteisen taipaleensa keväällä 2008, kun mukaan tuli senegalilainen perkussionisti Yerim Gueye. Hänen mukanaan sävellyksiä alkoivat rytmittää svengaavat länsiafrikkalaiset rytmit. Hän soittaa yhtyeessä muun muassa djembea, länsiafrikkalaista puhuvaa rumpua tamaa sekä senegalilaista rumpua sabaria. Keikoilla kuullaan materiaalia kesällä 2007 ilmestyneeltä levyltä Tuuli sekä uudelta pitkäsoitolta jonka julkaisee joensuulainen Pilfink Records.
Uuden pitkäsoiton myötä vanha nimi haluttiin vaihtaa osuvampaan, yhtyeen muututtua niin paljon alkuperäisestä kanteleryhmästä. Yhtyeen erikoisen ja svengaavan äänipohjan muodostavat kanteleiden (Marjo Smolander ja Johanna Rautiainen) heleät kuviot yhdessä hypnotisoivien rumpurytmien kanssa. Kaiken kruunaa laulusolisti Anna Fält.
Rääsen soittaa raikasta nykykansanmusiikkia karjalaisin ja senegalilaisin sävyin, ja kaikki yhtyeen kappaleista ovat heidän omia sävellyksiään, sanoituksiaan ja sovituksiaan.
Musiikkia vanhalta Tuuli-levyltä voi kuunnella www.myspace.com/rampsakat osoitteesta.

Katso myös Rämpsäköiden ”sisaryhtye”: www.myspace.com/tsumtrio
sekä Annan soolot: www.myspace.com/faltanna

”Rämpsäkät on tulevaisuuden yhtye” 
 – Kimmo Nevalainen, Karjalainen

”Rämpsäkät on aina ollut mainio, teknisesti taitava yhtye …Rämpsäkät on nuoresta iästään huolimatta kerennyt tehdä jo paljon omaa musiikkia …herkulta kuullostivat Tuuli ja Mie Utunen.” 
 – Riitta Makkonen, Koti-Karjala

”…Rämpsäkät vastasi yhdestä lauantain mieleenpainuvimmasta esityksestä…Kvartetin nykykokoonpanon instrumentaatio on mielenkiintoinen…Lopputulos kuulostaa luonnolliselta, ilmavalta ja hengittävältä.” 
 – Ville Karttunen , Karjalainen

”Anna Fält on selkeästi tarinankertoja …Väkevä ja tunteikas ilmaisu kosketti.” 
 – Kati Partanen, Iisalmen Sanomat

Näytetään ainoa tulos

  • Paikanvaraus

    Rääsen

    Rääkkylä-Senegal, EAN 6420617450854

    6,95