Even Steven

Even Steven – klassista rockia Pohjois-Karjalasta
Even Steven -yhtye voitti vuonna 2008 pohjoiskarjalaisen Rockbirds-bändikilpailun. Pääpalkintona oli pitkäsoiton tekeminen, ja tuo pitkäsoitto, Square Oneksi ristitty Even Stevenin debyytti, julkaistiin 9.1.2009.
Menestysreseptikseen Even Steven ei ole valinnut melankolista suomipoppia, puhtaaksiviljeltyä goottimetallia tai mitä nyt tällä hetkellä sattuu olemaankaan viihdeteollisuuden lyhyen tähtäimen kiikarissa. Even Stevenin musiikki on klassista rockia hyvällä maulla valituin blues-, soul- ja hard rock -maustein. Square One hohkaa poikamaista soittamisen riemua, minkä voi kuulla esimerkiksi sellaisilta kappaleilta kuin Headache tai Carry On.
Even Steven toimii Joensuussa, mutta yhtyeen juuret johtavat Kiteelle, Puhoksen kylään, josta 80 prosenttia bändin jäsenistä on kotoisin. Perustamisvuodeksi historiankirjoihin merkitään 2005, vaikka miehet ovat soitelleet eri kokoonpanoissa jo aiemminkin.
Even Stevenin musiikin rakennusosiin kuuluvat solisti Jukka Karppasen perinnetietoinen, rennosti heittäytyvä tulkinta ja perus-bluesrockia mielenkiintoisemmat rytmiratkaisut, joissa voi kuulla halutessaan vaikutteita niin Totolta, Led Zeppeliniltä kuin Little Featiltä.
Alusta asti Even Stevenin varsinaisia valtteja on ollut Ilari Malisen ja Timo Timosen toisiaan tukeva ja täydentävä tuplakitarointi. Riffit, kompit, melodialinjat ja soolot punoutuvat sen verran makoisasti yhteen, ettei tule yllätyksenä, että Malinen ja Timonen ovat serkuksia, jotka ovat ”treidanneet likkejä” jo nuorista pojista. Parivaljakko kirjoittaa valtaosan Even Stevenin kappaleista.
– Olemme eri tyylisiä soittajia, mutta sovimme ilmeisesti hyvin yhteen. Itse en osaisi analysoida, mutta basistimme mukaan Timo soittaa sofistikoituneemmin ja minä olen enemmän rock ja räimijä, Malinen naurahtaa.
Mainittu Even Stevenin basisti oli Joonas Ojajärvi. Square Onen tekemisen jälkeen rumpaliksi on vaihtunut Jarkko Pohjolainen ja basistiksi Klasu.
www.myspace.com/evenstevengroup