Sibeliuksen pianotriot Hafträsk ja Korpo on nyt julkaistu

Julkaisukeikat

8.4. Klo 14.00 Sibeliuksen syntymäkoti, Hallituskatu 11, 13100 Hämeenlinna
11.4. Klo 19.00 Sibelius-museo, Piispankatu 17, 20500 Turku


Konserteissa kuullaan Jean Sibeliuksen varhaistuotantoon kuuluvat pianotriot ”Hafträsk” ja ”Korpo”
Trio La Rue eli Susanna Arminen (viulu), Markus Pelli (sello) ja Virva Garam (piano) on toiminut yhdessä 10 vuotta. Suomessa trio on konsertoinut aktiivisesti pääkaupunkiseudulla sekä mm. Riihimäen kesäkonserteissa, Turun Sibelius-viikoilla, Aino Acktén kamarifestivaalilla ja Sääksmäki Soi! -festivaalilla. Heitä on kuultu myös Sibeliuksen syntymäkodin Kesämatineoissa. Ulkomailla trio on Ruotsin ohella esiintynyt useaan otteeseen Italiassa ja viimeisimpänä vuoden 2018 alussa kiertueella Saksassa.
Kokoonpanon toimita-ajatuksena on perinteisen kantaohjelmiston lisäksi esittää ja tilata suomalaisten nykysäveltäjien musiikkia. Kai Niemisen sävellyksistä koostuva esikoisalbumi Astolfo Sulla Luna ilmestyi vuoden 2014 lopulla. Trio La Rue sai levyn myötä Pro Musica palkinnon vuonna 2015.

www.sibeliusmuseum.fi

Sibeliuksen syntymäkoti

Takaisin edelliselle sivulle