Mars Major

8,95 

Mars Major

Lapin sotilassoittokunta

Lapin sotilassoittokunta on Euroopan pohjoisin sotilassoittokunta. Sotilassoittokunta toimii Rovaniemellä osana Jääkäriprikaatia. Esiintymiset suuntautuvat pääasiassa Oulun, Kainuun ja Lapin maakuntiin. Soittokuntaa onkin osuvasti kutsuttu ”puolen Suomen sotilassoittokunnaksi”, laajan soittotoiminta-alueen vuoksi. Kolmenkymmenen muusikon puhallinorkesteria johtavat päällikkökapellimestari musiikkimajuri Juha Ketola ja kapellimestari musiikkimajuri Jaakko Nurila.

Päällikkökapellimestari Juha Ketola
Juha Ketola aloitti Lapin sotilassoittokunnan päällikkökapellimestarina vuonna 2015. Nykyistä tehtävää ovat edeltäneet sotilasmusiikkialan koulutukseen liittynyt kurssiosaston johtajan tehtävä, päälliköntehtävät varusmiessoittokunnassa, ja nyt jo toimintansa päättäneessä Kainuun sotilassoittokunnassa. Ketola on monipuolinen muusikko, joka siirtyy suvereenisti musiikin tyylilajista toiseen. Repertuaariin kuuluu edelleen trumpetin soitto, jonka vei nuoren muusikon aikoinaan Laivaston soittokunnan riveihin. Lahjakas soittaja löysi pian itsensä kapellimestariopinnoista. Jatko-opinnot innostivat Ketolan myös lauluopintoihin.
Kapellimestari Jaakko Nurila
Jaakko Nurilan työ sotilasmusiikin parissa alkoi Lapin sotilassoittokunnassa saksofonin soittajana. Jatko-opintojen myötä tehtävä siirtyi pian Ouluun, jossa Nurila toimi useita vuosia sotilassoittokunnan eri tehtävissä. Vapaa-aika täyttyi opiskelusta ja opetustoiminnasta. Kapellimestariopinnot tulivat mukaan 2000-luvun alussa Sibelius-Akatemiassa, josta Nurila valmistui erinomaisin arvosanoin sekä saksofoninsoitto, että puhallinorkesterin johtaminen pääaineina. Saksofonin soitto on tuonut menestystä myös kilpailuista ja lukuisia eri solistitehtäviä sotilassoittokunnissa ja kaupunginorkestereissa.

01. Vapaa kansa
02. Lokstedter Jäger Marsch
03. Muistoja Pohjolasta
04.Treue Waffengefährten
05. Nuijamiesten marssi
06. Sotilaspoika
07. Kronprins Olav´s Honnormarsj
08. Voittajien triumpi
09. Under Blågul Fana Marsch
10. Suomalaisen ratsuväen marssi
11. Hurtti-Ukko
12. Jääkärimarssi
13. Kruunajaismarssi
14. Arnheim
15. Veljeyden tie
16.Joulukuun kuudes