Äänityspalvelut, äänistudio, äänitystuotannot

Äänityspalveluja olemme tuottaneet vuodesta 1988 alkaen. Vuosien mittaan olemme äänittäneet ja tuottaneet monenlaista musiikkia, äänikirjoja ja äänimainoksia, musiikkia elokuviin, radio-ohjelmia, lisäksi taltioineet ja muokanneet ääntä mitä erilaisimpiin tarpeisiin. Lisäksi Jarmo Kähkönen on toiminut äänitekniikan kouluttajana vuodesta 1995 alkaen. Musiikin studioäänitykset ja levytykset, konserttiäänitykset, demot, omakustanteet, äänikirjat ja käytännössä kaikki työt jotka liittyvät äänen taltiointiin tai käsittelyyn ovat vahvuusalueitamme.

Asiakaskuntamme on laaja, olemme palvelleet niin aloittelijoita kuin Suomen huippumuusikoitakin.
Pilfink recordsin tuotantojen lisäksi olemme tehneet jo satoja omakustanteita monelaisille asiakkaille eri puolille Suomea.

Toimimme toistaiseksi mobiilikaulustolla äänittäen akustisesti kelvollisissa tiloissa eri puolilla Suomea.  Käytössämme on ajantasalla oleva ammattikalusto ja äänenkäsittelyohjelmat.  Hallitsemme äänenkäsittelyprosessin äänityksestä masterointiin.

Ota yhteyttä ja pyydä tarjous. 

Asiakas referenssejä

KLASSINEN

Aichi Chamber Orchestra (Japan), Bravade, Duo Upingos, Eero Hämeenniemi, Ensemble Transparent, Palola Erkki, Teppo Koivisto, Harjanne Jouko, Helsinki kitaraduo, Tommi Hyytinen, Kari Hänninen , piano, Marko Kupari,  Anni Kuusimäki , Lapin sotilassoittokunta, Harri Lidsle,  Aale Lindgren, Janne Malinen, Meri-Lapin jousikvartetti, John Mills, Jukka Myllys, Joensuun kaupunginorkesteri (alk. 1992-), Jyväskylän kaupunginorkesteri Kai Nieminen, Pori sinfonietta, Puhallinkvintetti Fantasia, Rosetta-Ensemble, Solistiseitsikko Imperial, Jari Tarjasalo, Transparent Ensemble, Trio La Rue, Robin Tritschler,  Turku Ensemble, Tuomas Turriago, The Golden Horns, Ultra Brass, Virtaa kvartetti jne.

KUOROT/ A´CAPPELLA

Ablobatur-lauluryhmä, Canzonetta kuoro, Divina Musica , Gospelryhmä Arepa, Joensuun Ortodoksinen Mieskuoro, Joensuun yliopiston kuoro Joy, Kaiutin-ryhmä, Kiteen mieskuoro , Kontiolahden seurakunnan nuorisokuoro, Lauluyhtye Lauluset, Lieksan seurakunnan, Niinikat-kuoro,  Nuottakuoro, Nardus-kuoro, Perheyhtye Tahkolat, Roosat-kuoro, Valtimon tyttökuoro, Veräjä ry, De Gospel Train, Vesselät Mieskuoro jne.

ROCK

Blackout Order, Brain Wörm, Decended, Distral, Dull of Down, Eskimovähemmistö, Even Steven, Flies Around the Light, Groke´s Clan, Hurjat Hipit, Kari Peitsamo, Kuuma Muusa, Lasse Hyytinen Band, Masa Mainds, Million Marks, Nestor, Omsk, Pearly Gates, Serpenthia, Sinus, Snow White´s Poison Bite, Sudenmorsian, Suot-yhtye, Supersounds, Tsugyway, Your Friend George jne.

KANSANMUSIIKKI/ COUNTRY/JAZZ

Folkswagen, Huojuva lato, J-P Piirainen, kitara, Joen Sottiisi, Lörpöttelijät, Maanakka, Maatana , Marko Sillanpää, Markojuhani Rautavaara, Myllärit, Oski & Los Scobes, Puupiika, Raudantakojat, Rääsen, Marjo Smolander, Rönsy, Tirioni, Sirpa Taivainen, ttrio (jazz),Tuomas Turunen,TrollFolk jne.

POP/ ISKELMÄ/ LAULELMA

Blue Notes yhtye, Brocke Iiris, Dracon SteelBand,  Ari Honkanen ja Pyhätoimitus, JiiPee Jetsu, Jormanainen Tiina, Kervinen Jukka, Lapin sotilasoittokunta, Schiavone Merja Nyberg Riitta ja studio-orkesteri, Peitsamo Kari, Pienet Sievät, Pippuri Arto, Pohjan sotilassoittokunta, Raivio Jaana, Räsänen Erkki, Laaksamo Seppo, Savo-Kajalan maanpuolustussoittokunta, Susinäyttämö, Steely Wonder, Tuhatkauno, Tuhkimus Tähkimys, Ullgrén Linda ja Eemil, Veräjä-yhtye, Vänskä Anne yhtyeineen, Yari, Harri Marstio jne.

YHTEISTYÖKUMPPANIT

Abloy, Carelicum, CIL Suomi Oy, Fennica Gehrman, Ilomantsin Näyttämökerho, Joensuun konservatorio, Joensuun popmuusiko ry, Joensuun kaupunki, Karjalan Kielen Seura ry, Keski-Karjalan Musiikkopisto , Kino Productions, Liperin Osuuspankki, Liperin kunta, Lieksan kaupunki, Mannerheimin lastensuojeluliitto ry, Niinivaaran koulu 1997-2016, Outokummun puhallinorkesteri, Suomen raamatunkäännösinstituutti, Organroxx radio, Phonofile, Indie Co/ Impala, Pohjois-Karjalan Osuuskauppa, Pohjois-Karjalan Radio, YLE, Iskelmäradio Rex – Sanomalehti Karjalainen, Sitefactory, Spada Music AG, Suomen SPR, VisuCult, Lieksan kansainvälinen käyrätorvikilpailu, Lieksan Vaskiviikot ry jne.